torstai 24. joulukuuta 2015

Aattopuuhia

Pomeranssi oli yöllä löytänyt ja avannut yhden paketin.


Ihan valmiiksi palapeli ei vielä ehtinyt. Sitä saakin sitten jatkaa pitkin päivää.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

aamupalaa pöydän alla

Pomeranssi oli yöllä kattanut osan aamiaisesta valmiiksi - pöydän alle.


Aamupala syötiin tänään siis lattialla pöydän alla.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Kylvyssä ja katossa

Kun heräsimme, Pome oli pesuhuoneessa legolaatikossa kylpemässä.



 Kun tulimme koulusta ja kauppareissulta, Pome oli katossa lentämässä.


Pomen lentävän maton sisällä oli kirja: Joulupukki ja noitarumpu, sekä joulukortti, jossa Pome toivottaa hyvää joululomaa.

maanantai 21. joulukuuta 2015

pyykit

"Pome teki vaateläjän on on räsyprinsessa."


Onneksi levitetyt vaatteet on pestyä pyykkiä.


Pomella on yllään Einon bermudat ja aluspaita, Taimin sukka päässä ja Iitan sukka päässä.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Paketti

Pome oli innostunut paketoimaan.


Aamun lastenohjelmia päästiin katsomaan vasta, paketti oli aukaistu.

perjantai 18. joulukuuta 2015

laskettelu

"Pome teki lasketteluradan. Mut siin ei ollu sitä hissii, josta pääsi ylös."


Pomekin innostui pienestä lumimäärästä.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Himmeli

Yöllä Pome oli rakentanut ison himmelin. Tosin ripustaminen oli jäänyt tekemättä.


Mallia Pome oli tainnut ottaa pienoismallistaan.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Majailua


Pomeranssi oli rakentanut sohvalle majan.


Itse tonttu nökötti majassa herkuttelemassa.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Pome pyykissä

Tänään etsittiin urakalla Pomea. Pome tuntui olevan taas kateissa. Lopulta Pome löytyi pesukoneesta Iitan viedessä sinne pyykkiä.


 Tahtoikohan Pome pesulle?


Pomen reppu on ollut hukassa. Saimme viestin, että reppu löytyi maitolaiturilta navetan vierestä.



sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Pomen geokätkö

Aamulla kun heräsimme löysimme vain Pomen kaulaliinan ja koordinaatit. Kun laitoimme koordinaatit karttaan saimme tietää että Pome on karannut Saaren navetalle.


Lähdimme etsimään Pomea Saarelta


Navetan parvelta näimme Pomen istuvan vasikoiden heinäkasassa.


Pomeranssi vartioi eilen syntynyttä pikku vasikkaa.


Seurasimme lehmien ja vasikoiden touhuja parvelta jonkin aikaa. Isi ja Hanna-kummi hakivat Pomen takaisin.


Olimme Saarella joten vierailimme myös joulumaassa. Iita, Taimi ja Pome kävivät ratsastamassa.





Näimme myös Joulupukin.


lauantai 12. joulukuuta 2015

Pomeranssi soittaa

Tänä aamuna Pomeranssi löytyi Taimin sängyltä.


Mihinhän se tonttu on oikein soitellut yön aikana?

perjantai 11. joulukuuta 2015

Piilosilla...

Aamulla Pomeranssi oli teillä tietymättömillä. Vain pikku lappu löytyi.


Kire oli etsijänä.


 Lapset etsivät innoissaan tonttuja ympäri taloa. Pomeranssi löytyi viimeisenä.

torstai 10. joulukuuta 2015

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Pomen kierros

Aamulla Pomeranssi löytyi kattolampusta.


Kamera roikkui Kiren kaulassa. Kuvaa otettaessa huomasimme, että kamerassa oli jo kuvia. Tontun ottamia tontun kuvia.

Pome kävi meidän vieressä pötköttelemässä.




 Pome on jääkaapissa. Olikohan sillä nälkä tai jano?


Pome kävi yläkaapissakin. Taisi etsiä herkkuja.


"Kire Pomen kaa."


#tonttufie / #sELFie


tiistai 8. joulukuuta 2015

Pome keikalla

Pome teki Kiren kanssa konsertin.



Tontun soittivat tonttulaulua: "Hei, tonttu ukot hyppikää..."


Pikkutontutkin soittivat konsertissa.

-.,